Yhteinen Kieli verkoston kanssa

Puhetta perheen parhaaksi

Yhteinen Kieli- menetelmä on ennen kaikkea verkostotyön menetelmä. Lapsen ja perheen ympärillä on useita toimijoita, joiden välisen yhteistyön tarve korostuu erityisellä tavalla tilanteissa, joissa lapsella tai aikuisella on arkea hankaloittavia neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Perhettä ympäröivä verkosto voi muodostua esimerkiksi opetustoimen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen ammattilaisista, mutta se voi yhtä lailla käsittää myös lapselle ja perheelle tärkeitä henkilöitä, kuten sukulaisia tai muita tärkeitä arjen tukihenkilöitä.

Yhteinen Kieli- menetelmän mukaisessa työskentelyssä verkosto voidaan ymmärtää niin laajana käsitteenä, kuin perhe sen itse määrittelee. Olennaista on kysyä, ketkä kaikki tarvitaan tekemään yhteistyötä, jotta perhe saa arkeensa riittävän tuen. On myös muistettava, että perhe itse nähdään aktiivisena osana verkostoa ja yhteistyötä tehdään aina perheen suostumuksella, avoimesti yhteistyöstä tiedottaen. Jotta yhteistyö olisi toimivaa, tarvitaan jaettu ymmärrys perheen tilanteesta ja tarvittavista tukimuodoista. Lisäksi tarvitaan tiedon jakamista, yhteisten tavoitteiden määrittelyä sekä selkeät roolit ja työnjako näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.